Rechercher des projets européens

Taking Off
Date du début: 1 juil. 2014, Date de fin: 30 juin 2015 PROJET  TERMINÉ 

Taking off -aikuiskoulutuksen liikkuvuushankkeen rahoituksella toteutettiin Jyväskylän koulutuskuntayhtymässä yhteensä seitsemän liikkuvuusjaksoa lukuvuonna 2014-2015. Neljä osallistujaa toimii Jämsän ammattiopistossa aikuiskouluttajina/-ohjaajina (yksi koulutuspäällikkönä) ja muut kolme ovat Jyväskylän aikuisopiston yleissivistävien aineiden kouluttajia. Hankkeen päätavoitteena oli lisätä sekä organisaation että henkilöstön (omakohtaisten) kansainvälistymiskokemusten määrää ja laatua sekä vahvistaa osallistujien ammatillisia ja kielellisiä taitoja unohtamatta työmotivaation ja asenneilmaston kohottamista. Kaikki liikkuvuudet olivat kurssiosallistumisia (Staff training abroad). Hankkeelle asetetut tavoitteet onnistuivat osallistujapalautteen mukaan hyvin ja kaikki olivat erittäin tyytyväisiä sekä saamaansa rahoitukseen ja ohjaukseen että saavuttamiinsa tuloksiin, joista tärkeimpinä mainittiin kielellinen ja kulttuuriosaaminen, uudenlaiset ammatilliset taidot, organisaation ja opiskelijoiden jatkossa saama kansainvälisyysosaaminen sekä työtyytyväisyys ja urakehittyminen. Pitkällä aikavälillä nämä liikkuvuudet vahvistavat kuntayhtymän strategian mukaisia kansainvälistymisen mahdollisuuksia. Henkilöstön kv. osaaminen on keskeinen osa strategian toiminnallisten tavoitteiden toteutumista.

Coordinateur

Details

3 Participants partenaires