Rechercher des projets européens

Empowerment through community, culture and cultivation
Date du début: 1 mai 2016, Date de fin: 30 avr. 2017 PROJET  TERMINÉ 

Projektissa keskitytään yhteisöllisyyteen, kulttuuriin, itsensä kehittämiseen ja maanhoitoon. Projekti toteutetaan Kurjen ekokylässä ja sen biodynaamisella maatilalla. Valitsemallamme kuudella vapaaehtoisilla on mahdollisuus tutkia ekologisenelämäntavan eri aspekteja ja heijastella niitä omaan elämäänsä. Vapaaehtoiset esimerkiksi osallistuvat ekologiseen rakentamiseen, tapahtumien ja vierailujen järjestämiseen sekä biodynaamiseen maanviljelyyn. Vapaaehtoiset intergroidaan yhteisöön ja he osallistuvat päätöksentekoon. Yksi projektin teemoista on yhteisössä elämisen arviointi ja elävän ja toisiaan tukevan tiimin luominen. Projektissa on mukana monipuolisesti erilaisista kulttuureista tulevia, eri ikäisiä ja tasapuolisesti eri sukupuolta olevia. Tavoitteena on luoda heterogeeninen ryhmä, jotta vapaaehtoiset saavat mahdollisuuden laajentaa maailmankuvaansa ja kokemustaan erilaisista ihmisistä. He voivat tutkia kulttuureidensa eroja ja yhtäläisyyksiä ja kehittää sosiaalisia taitojansa. Vapaaehtoistyön kestäessä kuusi kuukautta, vapaaehtoisilla on mahdollisuus luoda yhteisön kanssa projekti, joka palvelee kokonaisuutta. Päämääränä on luoda vapaaehtoisille ympäristö, joka hoitaa heidän aktiivisuuttaan ja luovuuttaan sekä edistää kestävää elämäntapaa. Kotimaahan palattuaan heillä on paljon uutta tietoa ja taitoa, jota he voivat jakaa omassa lähiympäristössään.Culture, community and cultivation are the things we focus in our project in Kurki eco-village and it´s biodynamic farm. The selected six volunteers have the opportunity to explore the different aspects of ecological lifestyle and to reflect the choices of their own life. For example they will participate in ecological building, in organizing happenings and visits and in biodynamic farming. The volunteers will be integrated to the community and they will participate in decision making. One theme of the project is to evaluate, how it is to live in a community. The volunteers are supposed to create a lively and supportive team. In the project there is diversity of cultural backgrounds and age, and both genders are represented equally. The objective is to create a heterogenic group, so that volunteers can broaden their world view and get experiences of different kind of people. They can explore differences, similarities and connections of their cultures and develop their social skills. As the voluntary work is lasting for six months, the volunteers will have the opportunity to create together with the villagers a project, that serves all and everybody. The objective is to create environment for volunteers to nurture their activity, creativity and sustainable life-style. When the volunteers get back home, they have a lot of new information and new skills to bring along and to share in their own milieu.

Coordinateur

Details

6 Participants partenaires