Rechercher des projets européens

AsemaFest! goes international
Date du début: 1 mai 2016, Date de fin: 31 oct. 2016 PROJET  TERMINÉ 

AsemaFest! ry on perustettu järjestämään nuorilta nuorille päihteetöntä ja ikärajatonta laadukasta musiikkitapahtumaa. Tämä antaa nuorille loistavan harrastuksen, josta on hyötyä tulevaisuudessa. Nuoret pääsevät myös mukaan vapaaehtoistyön rikkaaseen maailmaan. Hankkeen ideana on tuoda kansainvälistä näkökulmaa nuorten tapahtumaan ja samalla opettaa käytännön kautta miten laadukas musiikkitapahtuma järjestetään alusta alkaen. Nuorisovaihto tuo osallistujille uskallusta ja rohkeutta käyttää vierasta kieltä ja samalla tutustua vieraaseen kulttuuriin sekä hälventää mahdollisia ennakkoluuloja. Hankkeeseen osallistuu 26 Espanjalaista 16-23 vuotiasta nuorta ja 20 Suomalaista 15-28 vuotiasta kansainvälisestä musiikkitapahtumantekemisestä kiinnostunutta nuorta. Hankkeessamme opetellaan laadukkaan musiikkitapahtuman tekemistä ensin teoriassa seminaarityöskentelyllä joka sisältää runsaasti monipuolisia ryhmätöitä. Viikko huipentuu teorian soveltamisesta käytäntöön, eli AsemaFest! 2016 musiikkitapahtumaan. Hankkeen jälkeen nuoret tulevat entistä aktiivisemmiksi kansalaisiksi ja kiinnostuneiksi vaikuttamisesta.Suomen pään organisaatio saa kansainvälistä kokemusta hankkeen pohjalta. Paikallinen kyläyhteisö saa kokemusta monikulttuurisuudesta ja kansainvälisestä toiminnasta. Hanke tulee vaikuttamaan positiivisesti paikallisten nuorten aktiivisuuteen ja kansainvälistymiseen tuoden heille rohkeutta ja antavan esimerkkiä myös tuleville sukupolville.AsemaFest! association was founded in 2013 in order to organize alchohol free and age limitless music festival by the youngsters to the youngsters. This gives a great hobby to the youngsters and will be usefull in the future. The youngsters get to be a part of the world of volunteering. The idea is to give more international point of view and at the same time teach through practice how to create a quality music event right from the start. The exchange will give the participants courage and urge to use a foreing language, to get to know other cultures and to get rid of prejudices. 26 Spanish youngsters between the ages 16 and 23 and 20 Finnish youngsters between the ages 15 and 28, interested in creating an international music event will take part to the exchange. In our project we´ll learn how to do this music event first in theory that includes many diverse workshops. This project will culminate when the participants get to use the learnt skills in practice when the AsemaFest! 2016 takes place on 31.7.After the project the youngsters will have more experience of international projects as well the local community. This project will affect positively to the local youngsters´activity and internationality and will give them courage as well as work as an example to the generations to come.

Coordinateur

Details

1 Participants partenaires